Tarinoiden oma nurkkaus

Katson enkeliä
hänen kirkkaat värinsä häikäisevät silmäni
olemus soljuu kukkameren yllä
leikki ystäviensä kanssa täyttää ajan
se on osa maailmaa
soidintanssia
kukkien väreihin hän pysähtyy
syö hetken
jatkaa matkaa
voi sitä kauneutta!
Perhosten lentoa

Elämä
Mikä vittu se on?
Ei täällä.
Eikä tuolla
Hukkunut
Kadonnut
Jonnekin
Ehkä joku näkee
palauttaa omistajalleen
osaksi riekaleista maailmaa
tai toivottavasti ei
en tiedä
Vittuako sillä väliä?
Mennyt se kuitenkin on
Turha kaivata kadonnutta
se on tyhjää ja turhaa

Olet Ihminen, koska ajattelet.
Olen Ihminen, koska ajattelen.
Mutta jos en saa ajatella?
Jos en saa sanoa?
Olenko enää Ihminen?
Olenko vain lemmikki, joka viihdyttää johtajia?
Olenko vain tuhoeläin, joka pitää myrkyttää?
Minä tahdon olla Ihminen!
Huudan sen!
Silloin näette minut uutisissa
katsotte minua, kun sotilaat tulevat
onko se teille vain viihdettä?
Katsokaa! Ihminen, joka ei ole Ihminen!
Siinä huutaa ihmisyyden rippeet
Siinä huutaa ääni
Joka haluaa olla Ihminen

Kauneus on Jumalan käsistä
hänen lapsensa makaavat hiljaa
kohtaan heidät metsässä
Tunnen heidän elämänsä sydämen sykkeenä
koen heidän lämpönsä
yhden nimi on Vesi
toisen nimi Kallio
kolmatta kutsutaan Kuuseksi
neljättä Männyksi
Kaikki he rakastavat minua
- juuri sellaisena kuin olen
Olen kohdannut Jumalan luodussa
- mutta en ihmisissä

Saanko kuolla käsillesi, jos en enää muuta jaksa?
Saanko jäädä siihen makaamaan loputtomaksi aikaa?
En jaksa nousta taivaaseen tai laskeutua helvettiin
Tahdon jäädä tähän paikkaan, jossa nyt olen
En halua tuomiolle, vaan elämään, jossa jaksan
tahdon nähdä elämän, jossa ei tarvitse ajatella
Tahdon löytää totuuden, jota valheet eivät peitä
sitä ei löydy elämällä,
sitä ei löydy kuolemalla
Se löytyy vain jäämällä tähän

Seis! Tämä paikka on uskoville!
Etsiminen kielletty!
Älä kysy! Älä epäile!
Minne menen, koska he sulkivat suuni?
Missä kysyn, koska he ohjasivat ulos?
Missä etsin, jos en heidän luonaan?
On parempi, että teen sen muualla.
Sielläkin on lämpimämpää kuin täällä
Jumalaa en täältä löydä
Hän on poissa heidän luotaan
Hän on ottanut uuden muodon
Hän on kutsunut uudet lapset
He ovat kiviä, joita löydän rannalta
He ovat mustikoita, joita kerään metsästä
He ovat puita, joiden ohi kuljen
He eivät heitä pihalle
He antavat etsiä
He antavat epäillä
Heidän luonaan löydän kodin.

Oikein se kaikki on
tässä ja nyt
He eivät onnistuneet, koska eivät osanneet
he eivät olleet oikeasti sen takana
mutta Me olemme!
Jos he seuraisivat Meitä, he onnistuisivat
kaikki muuttuisi toiseksi ja uudeksi
kaikki muuttuisi paremmaksi
Tulkaa!
Tulkaa! Nostakaa Lippu!
Antakaa sen liehua!
Meidän olemuksellemme!
Meidän voitollemme!
Katsokaa vihollistamme!
HÄN KAATUU JA MÄTÄNEE!
Niille sijoilleen!
Loputtomasti!
Aina!
Muuttuen maaksi!
Mutta Me olemme tässä
Me olemme Aina!
Me olemme Iankaikkisesti!

Istun nuotion ääressä kanssasi
sinä mietit roskapönttöä
minä mietin elämää
Sinä kysyt: Mikä tuo vekotin on?
Minä vastaan: Roskapönttö
Sinä kysyt: Miksi?
Minä vastaan: Etteivät ihmiset roskaisi
Sinä ymmärrät
Minun kysymyksiini ei kukaan vastaa
Minä en ymmärrä.

Mitä haet haudoista rakkaani?
Etkö huomaa siellä makaavia luita?
Etkä näe, että he vastaavat aina samaa?
Etkö tunne, kuinka kylmiä he ovat?
Etkö ymmärrä, he ovat hylänneet sinut?
Sylkäisseet silmillesi,
läimäyttäneet molemmille poskille

Rakkaani, näen sinut peilistä
Oman kuvani, joka on eksynyt
sitä en tunne
kädet mullassa seison siinä

Tämä on täysin päiväkirjamainen merkintä. Noin olen tuntenut, kun taas olen uskovien foorumeilla kirjoittanut. Pitäisi lopettaa koko touhu.

Uskon menettäminen oli kuolema
sitä ei voi korvata millään
se kadotti kaiken, mitä minä olin
En voinut sille mitään
se katosi kuin vuodet,
jäi taakseni yllättäen
"En vanhene" lapsi sanoo
"En menetä uskoa" sanoin
lapsi kasvaa aikuiseksi
minä menetin uskoni
enkä voinut sille mitään
kuten ei lapsikaan kasvamiselle