Tarinoiden oma nurkkaus

Oli kaunis kesäinen iltapäivä. Lämpömittari lähenteli hellelukemia. Rivitalon pihassa oli menossa täysi melske. Perheen isä näytti nyrpeää naamaa. Hänen ajatuksensa olivat tulevassa matkassa. Siihen kuuluisi monta tuntia kuumassa autossa vaimon, kahden lapsen ja kissan kanssa. Äiti leikki olevansa hyvällä tuulella. Ylipirteästä äänestä kuitenkin kuului kireä lataus. Lapset pyörivät ja hyörivät jännittyneinä. Kohta pitäisi istua paikallaan pitkään. Kissa oli turvallisesti kantokopassa. Siellä oli pehmeää, hämärää ja jopa viileää.

Autosta alkoi kuulumaan pauke. Sisällä kuuluva ääni oli hieman samanlainen, kuin tyhjästä renkaasta kuuluva. Auto nyki ja pomppi.
- ÄLÄ HAKKAA SITÄ SELKÄNOJAA! kuului raivostuneen miehen ääni etupenkiltä. - Haluatko, että ajamme ojaan? En pysty ajamaan, kun hakkaat sitä.
- Minulla ei ole mitään tekemistä. Milloin ollaan perillä? Jaakko kitisi, mutta lopetti kuitenkin edessä olevan selkänojan hakkaamisen.
- Olemme sitten kun olemme! Vastahan lähdimme liikkeelle.
- Mutta kun minulla on tylsää.
- Laulakaa jotain, äiti ehdotti.
- Ja se Oolannin sota oli kauhea, alkoi kaikumaan yhdestä suusta.
- Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, kimitti toinen samaan aikaan.
- LOPETTAKAA! Äiti joutui keskeyttämään lasten laulun heti alkuunsa.
Lapset uppoutuivat mukana oleviin sarjakuviin.

Tien pielessä oleva niitty oli täydessä väriloistossaan. Mehiläiset, perhoset, ampiaiset ja muut pörriäiset lentelivät kukasta kukkaan tai pörisivät muuten vain helteisessä kesäilmassa. Jostain kuului käen kukunta. Tien toisella puolella oli lehmähaka, jossa lehmät makoilivat ja märehtivät nauttien kesän lämmöstä. Niiden hännät huitoivat paarmoja kauemmaksi. Jostain kaukaa kuului traktorin ääni. Läheisen talon vellikello soi - taisivat emännän ja isännän lapsenlapset olla asialla, kun ei pellolla renkiä ollut niittohommissa. Maaseudun pysähtynyt tunnelma ei ulottunut ohi kulkevalle valtatielle saakka. Autot kulkivat ohi yhtenä jonona, tien väreillessä kuumasta ilmasta.

- Äiti! Liisa tuli minun puolelleni! Ei se saa niin tehdä, raivosi Jaakko.
- ENPÄS! SINÄ OLET MINUN PUOLELLA!
- KATSO NYT! SINUN NUKKESI JALKA ON MINUN PUOLELLANI!
Takapenkiltä kuului kitinää, huutoa ja itkua. Isän silmissä alkoi vähitellen sumenemaan. Adrenaliini ja kiukku kohisi korvissa. Maailma muuttui lähes punaiseksi. Yllättäen auto teki voimakkaan jarrutusliikkeen.
- NYT PENNUT TURPA KIINNI! JOS TAPPELETTE VIELÄ HETKENKIN, SAATTE KÄVELLÄ MUMMULAAN!
Lapset vaikenivat täysin.

Tien yli lensi kaksi palokärkeä. Ne lensivät matalalla ja pysähtyivät lyhtytolppaan. Metsän siimeksessä loisti kaksi silmää. Ne olivat karhun. Se ihmetteli tiellä kulkevia autoja. Ei se niistä mitään halunnut. Se tiesi, että tien toisella puolella piileksi hirviemo vasan kanssa. Jos tiellä kulkeneet ihmiset olisivat katsoneet tarkkaan, he olisivat nähneet emon tuijottavan tien yli kohti karhua. Autot kuitenkin kiirehtivät paikan ohi. Yksikään ihminen ei nähnyt, mitä tapahtui.

- Me olemme varmasti ajaneet sen kahvilan ohi, jossa meidän piti pysähtyä, kitisi perheen äiti.
Isän stressi- ja kiukkutaso piti huolen, että häneltä jäi huomaamatta kitisevä sävy.
- Entäs sitten? Minä ajan ja sinä olet hiljaa.
- Ollaanko pian perillä? kaikui kahden lapsen kitisevä ääni takapenkiltä.
Kylmä hiljaisuus laskeutui autoon.

Ikkunasta näkyi kaunis, tyyni järvi. Pieni mökki nökötti rannassa. Muutama vesilintu rikkoi tyynen järven pinnan hiljaisella liikkeellään. Liikenteen lisäksi ainoat äänet olivat lintujen ääniä. Kuikan huuto kuului jostain kaukaa. Lokkeja ei täällä ollut kirkumassa omaa ilosanomaansa, vaan ne olivat jostain syystä päättäneet jättää pienen järven rauhaan. Ei tainnut olla niille kelpaavia kaloja järvessä.

Takapenkiltä kuului litinää. Jonkun limsapullo oli kaatunut. Isä oli hiljaa. Hän ei jaksanut enää tämän porukan kanssa reissaamista. Hän tuumi, että seuraavalla kerralla hän pakkaisi tavarat vain tavarat autoon ja ihmiset saisivat matkata aivan omin keinoin. Äiti oli nukkuvinaan. Hän ei halunnut enää puuttua mihinkään. Aikaisempi keskustelu oli rakentanut jäätävän vuoren hänen ja muun perheen läpi. Isä kuitenkin siivoisi auton, joten ei se äitiä oikeastaan liikuttanut lainkaan.
- Äiti, minun limsani kaatui, kuului pienen tytön surullinen ääni.
Tähän äidin oli reagoitava. Lapsen surullinen ääni iskee jonnekin tiedostamattoman tajunnan rajoille.
- Mummulla on luultavasti myös limsaa. Jos ei ole, ostetaan uusi, äiti lohdutteli.
Matka kuitenkin jatkui. Ei täydellisessä hiljaisuudessa, mutta jonkinlaisessa rauhallisessa välitilassa kuitenkin.

Punainen mökki ja pihatie - sinne he kääntyivät. Vihdoin perhe oli perillä. Kiukkuinen ja väsynyt isä, nuhjaantunut ja äreä äiti, sotkuiset ja pahantuuliset lapset. Kissa kuitenkin oli tyytyväinen. Hän oli nähnyt kaiken. Hän oli ymmärtänyt, mistä kesässä oli kyse.