Tarinoiden oma nurkkaus

Virtasen perhe oli samanlainen perhe kuin mikä muu perhe tahansa. Siihen kuului isä, äiti ja Jyrki. Yksi asia heidät ja heidän sukunsa erotti muista ihmisistä. Heidän sukunsa perinteeseen kuului juosta päin seinää ennen jokaista ateriaa. Voi sitä kolinaa, joka tuli aamupala-aikaan! Ensin juoksi isä-Virtanen, sitten äiti-Virtanen ja lopuksi Jyrki päin seinää. Naapureilla siinä olikin ihmettelemistä, kun yhdestä asunnosta kuului omituisia kumahduksia.

Aikanaan tuli päivä, jolloin pikku-Jyrkin piti lähteä kouluun. Se oli hänelle shokki! Tähän saakka kaikki hänen tuntemansa ihmiset olivat juosseet pää edelle seinään ennen ateriaa. Niin teki äiti-Virtanen, isä-Virtanen, mummo-Virtanen ja jopa pappa-Virtanen. Koulussa muut lapset - puhumattakaan opettajista - eivät tehneet niin. Pikku-Jyrki juoksi parina ensimmäisenä päivänä seinään - kuten tapana oli ollut - mutta sen jälkeen opettaja ja muut oppilaat saivat hänet luopumaan siitä. Koulussa pikku-Jyrki ei juossut enää seinään, mutta kotona hän vanhempien painostuksesta teki niin.

Teini-iässä suureksi kasvanut Jyrki kapinoi vanhoja sukunsa ja perheensä tapoja vastaan. Hän kieltäytyi visusti juoksemasta päin seinää, vaikka ei se enää häneen sattunutkaan. Se vain tuntui hänestä turhalta vanhusten tavalta, josta piti päästä eroon. Eikä kukaan muukaan tehnyt niin! Tai ainakaan hän ei tiennyt, jos joku hänen sukunsa ulkopuolella niin tekisi. Hän oli kyllä kuullut, että yksi serkuista oli lopettanut seinää päin juoksemisen, eikä tuolle serkulle ollut käynyt mitenkään pahasti.

Teini-iän kapinan päätteeksi Jyrki palasi takaisin sukunsa perinteisiin. Ilman niitä hän tunsi olonsa tyhjäksi ja juurettomaksi. Vuosien tauon jälkeen seinää päin juokseminen sattui aluksi häntä, mutta sitten hän pian taas tottui siihen. Hän päätti ottaa sukunsa vanhan tavan takaisin omaan elämäänsä. Se saattoi kuulostaa muista tyhmältä, mutta se teki hänelle hyvää. Tämä maksoi hänelle yhden avioliiton, mutta ei hän siitä piitannut. Parempi olisi noudattaa vanhoja tapoja, koska eivät ne ole tyhjästä syntyneet.

Tapahtui eräänä kauniina päivänä onneton sattuma. Kaupungin yli kulki lentokone, joka kuljetti kookospähkinöitä. Yllättäen oikosulun seurauksena lastiluukut aukenivat ja kylvivät kaupungin täyteen korkealta putoilevia maapähkinöitä. Maapähkinöiden putoamisvauhti kasvoi niin suureksi, että ne surmasivat jokaisen, johon osuivat. Kaupungissa sattuivat olemaan juuri silloin markkinat, joille jokaisen oli osallistuttava. Jonkin omituisen oikun takia jokainen ihminen sai osuman. Kaikki muut, paitsi Virtaset ja heidän lähisukulaisensa kuolivat. Heidän päänsä oli vuosien seinään hakkaamisen seurauksena kovettunut niin paljon, etteivät putoavat kookospähkinätkään pystyneet murskaamaan heidä kallojaan.

Sen pituinen se.

Mitä tästä opimme? Muista juosta ennen jokaista ateriaa päin seinää. Joku päivä kookospähkinä voi pudota päähäsi.