Tarinoiden oma nurkkaus

Laiska istuja istui tiellä
Katsoi ohi kulkevia autoja
Näki niitä monta
Ei jaksanut laskea, vaan ihmetteli
Siinä laiskan päivät

Laiskallekin tulee nälkä,
myös tälle
Mutta laiskana ei nousta tahtonut
siinä istui ja odotti
- jos vaikka taivaasta olisi pudonnut
Mitään ei tullut
Nälkä vain jatkui
päivästä toiseen,
loputtomasti

Lopulta laiska kuoli
maaksi maatui
valkoiset luut jäivät
ikuiseen lepoon, jossa laiska sai olla laiska
lekotella päivät pitkät, viileän arkun suojissa
mullan alla ahkerien matojen syötävänä